Kirjallisuusterapia – mitä se oikein on?
Kun kerron olevani kirjallisuusterapiaohjaaja, kuulijan kasvoilta paistaa useimmiten hämmästys. Se ei ole ihme, sillä kirjallisuusterapia tunnetaan Suomessa vielä muita luovuusterapiamuotoja kehnommin, vaikka Suomeen esimerkiksi perustettiin alan ensimmäinen eurooppalainen yhdistys, Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys, jo vuonna 1981.
Kirjallisuusterapia voi jo sananakin olla hämmentävä. Tarjoavatko kirjallisuusterapeutit ja kirjallisuusterapiaohjaajat siis terapiaa? Ja mitä hyötyä sellaisesta terapiasta on? Vai jakavatko he kirjavinkkejä ja lukureseptejä? Entä mitä kirjallisuus tässä yhteydessä tarkoittaa? Self help -oppaita? Kaunokirjallisuutta? Tietokirjallisuutta? Ja mitä kirjallisuusterapiaryhmissä oikein tapahtuu? Ovatko ne lukupiirejä vai pikemminkin luovan kirjoittamisen ryhmiä? Kuka kirjallisuusterapiaa tarvitsee? Kenelle se sopii? Mitä pitää osata?
Tässä postauksessa vastaan allaoleviin kirjallisuusterapiaa koskeviin kysymyksiin. Jos luettuasi haluat vielä lisätietoja,
ota yhteyttä, niin jutellaan.
Mitä kirjallisuusterapia on?
Kirjallisuusterapia tarkoittaa monella tavalla hoitavaa vuorovaikutusprosessia, johon osallistuvat terapeutti tai ohjaaja sekä ryhmän jäsenet tai yksilöterapiassa asiakas.
Kirjallisuusterapian menetelmiä hyödyntävissä ryhmissä luetaan valmiita tekstejä, kirjoitetaan itse ja keskustellaan luettujen ja kirjoitettujen tekstien herättämistä tunteista ja ajatuksista. Kirjallisuusterapiassa ajatellaan, että omia ongelmia ja tunteita on helpompi lähestyä kirjoitettujen tekstien välityksellä kuin suoraan. Teksteistä voi tunnistaa asioita ja tunteita, jotka ovat aiemmin jääneet piiloon tai joille aiemmin ei ole ollut edes sanoja.
Pelkkä lukeminen tai kirjoittaminenkin voi olla terapeuttista, mutta kirjallisuusterapiaan liittyy aina myös lukemisen ja kirjoittamisen synnyttämien tunteiden ja ajatusten käsittely keskustelemalla. Vuorovaikutus tarjoaa mahdollisuuden peilata omia ajatuksia, tunteita ja kokemuksia toisten vastaaviin, mikä voi synnyttää uusia oivalluksia ja näköaloja esimerkiksi muutoksen mahdollisuuteen. Kirjoittamisen taas on havaittu tehostavan aivojen kykyä käsitellä esimerkiksi pelon tunteita ja näin lieventävän niiden vaikutuksia.
Kirjallisuusterapiassa virikkeinä käytettävät tekstit voivat olla esimerkiksi runoja, novelleja tai romaanikatkelmia mutta myös lehtitekstejä, lauluja tai elokuvia. Myös valokuvat ja muu kuvamateriaali sekä erilaiset esineet sopivat hyvin materiaaliksi. Tekstejä ja muita aineistoja käsitellään nimenomaan niiden herättämien tunteiden ja ajatusten pohjalta, ei kirjallisuustieteen tai -kritiikin näkökulmasta.
Kirjallisuusterapian historia pähkinänkuoressa
Sanan mahtiin uskottiin jo muinoin. Monissa varhaisissa kulttuureissa esimerkiksi uskottiin lausutun tai lauletun sanan lääkitsevään vaikutukseen, ja myös suomalaisessa kansanperinteessä esiintyy runsaasti esimerkiksi erilaisia parannus- ja tautiloitsuja.
Nykyaikainen kirjallisuusterapianäkemys perustuu 1800–1900-luvun eurooppalaisiin filosofisiin suuntauksiin, joissa pohdittiin ihmisen tietoisuuden ja toiminnan piirteitä sekä yksilön kannalta että yleisesti. Käytännön kirjallisuusterapeuttinen työ – sellaisena kuin se nykyisin ymmärretään – syntyi Yhdysvalloissa, jossa jo 1800-luvun alussa alettiin soveltaa runoutta mielenterveydellisten ongelmien hoitoon.
Ensimmäisen maailmansodan aikoihin Yhdysvalloissa alettiin järjestää sotainvalideille lukuterapiaa, jota kutsuttiin nimellä bibliotherapy. Myöhemmin nimeksi yleistyi runoterapia (poetry therapy), jolla kuitenkin viitattiin myös muuhun kuin runojen lukemiseen. Toiminta alkoi vilkastua 1930-luvulla. Esimerkiksi psykiatri Eli Greifer avasi New Yorkissa parantavan runon gallerian nimeltä Remedy Rhyme Gallery, joka arkistoi runoja erilaisia terapeuttisia tarkoituksia varten.
Vuonna 1959 kirjallisuusterapian pioneereiksi kutsutut Greifer ja psykiatri Jack J. Leedy alkoivat kokeilla runoterapiaa psykiatrisella klinikalla New Yorkin Brooklynissa. Leedy jatkoi ja monipuolisti toimintaa ja muun muassa perusti vuonna 1969 runoterapiayhdistyksen sekä toimitti runoterapiajulkaisuja. Muita alan merkittäviä kehittäjiä ovat muun muassa Arlene McCarty Hynes, Arthur Lerner, Morris Morrison ja Gil Schloss.
Nykyisin Yhdysvalloissa on useita runoterapiakeskuksia ja muutamissa yliopistoissa on alan opetusta. Ensimmäinen runoterapian alan väitöskirja julkaistiin Yhdysvalloissa vuonna 1949. Sittemmin on julkaistu useita väitöskirjoja, jotka osoittavat, että runoterapian sovellukset sopivat mainiosti muun muassa tunne-elämän häiriöiden hoitoon, itseymmärryksen lisäämiseen ja asennemuutoksiin.
Kirjallisuusterapia Suomessa
Suomessa kirjallisuusterapiasta kiinnostuttiin 1970-luvulla, jolloin Alppilan mielenterveystoimistossa Helsingissä ryhdyttiin kokeilemaan runoterapian menetelmiä. Sittemmin kirjallisuusterapian soveltamisalue on laajentunut kliinisestä hoitotyöstä myös esimerkiksi erilaisten riippuvuuksien hoitoon ja ehkäisyyn, kielenkehityksen häiriöiden hoitoon, ennaltaehkäisevään mielenterveystyöhön ja itsehoitoon sekä kirjastoihin, oppilaitoksiin ja erilaisiin kasvuryhmiin ja harrastuspiireihin.
Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry perustettiin vuonna 1981 tarkoituksenaan kirjallisuusterapiatyön tunnetuksi tekeminen ja edistäminen. Yhdistys julkaisee kaksi kertaa vuodessa ilmestyvää Kirjallisuusterapia-lehteä ja järjestää koulutus- ja valistustoimintaa sekä luo yhteistyötä kirjallisuusterapiasta kiinnostuneille. Toimintaa on ympäri Suomen ja myös Ruotsissa.
Tiivis johdatus kirjallisuusterapian teoriaan
Kirjallisuusterapia ei pohjaa yhteen yksittäiseen teoriaan, vaan siihen on sulautunut piirteitä useita teoreettisista suuntauksista. Myöskään yksittäisiä oppi-isiä tai guruja ei ole, vaan ohjaaja soveltaa ja toteuttaa kirjallisuusterapiaa osallistujien kannalta parhaalla mahdollisella tavalla.
Vaikutuksensa kirjallisuusterapian syntyyn ja kehitykseen on ollut esimerkiksi Sigmund Freudin psykoanalyyttisilla näkemyksillä ja C. G. Jungin analyyttisella psykologialla sekä fenomenologisella ja humanistisella psykologialla. Esimerkiksi Freudin mukaan ihmisen fantasioiden ja kirjallisten tuotosten taustalla vaikuttavat usein tiedostamattomat ja esitietoiset toiveet ja ristiriidat. Jung puolestaan kiinnitti huomiota erilaisiin symboleihin, jotka hänelle olivat paljon enemmän kuin vain merkkejä. Jung piti kaikkia ihmisiä runoilijoina ja uskoi, että luovuuden avulla meistä jokainen voi kehittää oman ainutlaatuisen merkityssysteeminsä ja maailmansa.
Myös muun muassa Alfred Adlerin individuaalipsykologinen oppi ja hahmoterapia ovat vaikuttaneet kirjallisuusterapeuttisen ajattelun kehittymiseen, samoin näkemys kirjallisuusterapiasta vuorovaikutuksellisena prosessina tai integratiivisena terapiana. Adler tarkasteli yksilöä sosiaalisessa kontekstissa. Hänen mukaansa yksilöt toimivat tietoisesti, suuntautuvat tulevaisuuteen ja rakentavat elämästään tarinoita. Adler korosti, että kielelliset symbolit vaikuttavat myös ihmissuhteisiin.
Missä kirjallisuusterapiaa käytetään?
Kirjallisuusterapian kenttä on laaja ja monimuotoinen. Alun perin sitä harjoitettiin pääasiassa kliinisellä puolella, muun muassa mielisairaaloissa, psykiatrisissa hoitolaitoksissa ja päihdeongelmaisten hoitoyksiköissä. Sittemmin kirjallisuusterapian soveltamisalue on laajentunut ja lukemista, luovaa kirjoittamista ja keskustelua hyödynnetään työskentelyssä kaikkien ikäryhmien kanssa.
Kirjallisuusterapiaa käytetään esimerkiksi erilaisten riippuvuuksien hoidossa ja ehkäisyssä, kielenkehityksen häiriöiden hoidossa, ennalta ehkäisevässä mielenterveystyössä ja itsehoidossa, vankiloissa, kirjastoissa, oppilaitoksissa sekä erilaisissa kasvuryhmissä ja harrastuspiireissä.
Kirjallisuusterapiasta voi hyötyä kuka tahansa, joka haluaa kehittää itsetuntemustaan ja oppia tunnistamaan omat tunteensa ja vaikuttimensa sekä sanoittamaan niitä.
Mihin kirjallisuusterapia pyrkii?
Kirjallisuusterapian tavoitteena on muutos, tekstin tunnelmien ja teemojen tarkastelu ja sen kautta omien tunteiden ja vaikuttimien tunnistaminen. Kirjallisuusterapiassa ajatellaan, että omia ongelmia ja tunteita on helpompi lähestyä kirjoitettujen tekstien välityksellä kuin suoraan. Teksti ja keskustelu auttavat ongelmien ja tunteiden tunnistamisessa.
Kirjallisuusterapian tavoitteiksi voidaan listata myös
itseilmaisukyvyn ja luovuuden kehittäminen
itsetuntemuksen lisääminen ja itsetunnon kohottaminen
ristiriitaisten tunteiden tutkiminen ja tarkasteleminen
kipeiden asioiden käsittely
omaan itseen ja omiin käyttäytymis- ja ajattelumalleihin tutustuminen
kasvun ja kehityksen tukeminen
kielellisen kehityksen vahvistaminen
havaintokyvyn harjaannuttaminen
kokemusten jäsentäminen
tunteiden tunnistaminen ja sanoittaminen
vertaistuki ja mahdollisuus pohtia asioita ja etsiä ratkaisuja ongelmiin yhdessä muiden kanssa.
Miten kirjallisuusterapia toimii?
Kirjallisuusterapia tavoitteena on useimmiten jonkinlainen muutos, jota voidaan kuvata nelivaiheisena vuorovaikutusprosessina.
Prosessin ensimmäisessä vaiheessa pyritään tunnistamiseen. Jokin käsiteltävän tekstin yksityiskohta kiinnittää osallistujan huomion ja herättää muistoja ja mielikuvia. Joskus tunnistaminen tapahtuu välittömästi, joskus esimerkiksi ryhmäkeskustelun vaikutuksesta.
Seuraavassa vaiheessa osallistuja tarkastelee niitä tunteita, muistoja ja ajatuksia, joita teksti on hänessä herättänyt. Mistä ne kertovat? Mihin ne liittyvät? Mistä ne johtuvat? Mitä ne merkitsevät?
Prosessin kolmas vaihe on liittäminen eli rinnakkain asettaminen. Osallistuja voi esimerkiksi huomata, että hänen mieleensä on noussut keskenään ristiriitaisia ajatuksia ja tunteita, joita hän voi nyt asettaa rinnakkain, vertailla ja tarkastella erinäkökulmista.
Viimeisessä eli neljännessä vaiheessa osallistuja soveltaa tekstin ja keskustelun herättämiä tunteita ja ajatuksia itseensä. Miten käsittelen tunteita, joita teksti ja keskustelu ovat nostaneet esiin? Miten tämä reaktio vaikuttaa elämääni? Mitä muutoksia voin ja haluan tehdä?
Prosessin vaiheet eivät tietenkään yleensä etene näin kaavamaisesti, vaan ne usein limittyvät toisiinsa, eikä osallistuja välttämättä niitä edes tiedosta. Esimerkiksi silloin, kun kirjoitetaan tekstiä itse, tunteet, ajatukset ja muistot usein syntyvät jo kirjoittamisen aikana.
Kenelle kirjallisuusterapia sopii?
Kirjallisuusterapia sopii ihan jokaiselle, joka on kiinnostunut kirjallisuudesta, lukemisesta ja kirjoittamisesta. Kirjallisuusterapian avulla kaikenikäiset ihmiset voivat käsitellä elämän haasteellisia asioita. Kirjallisuusterapiaryhmät tarjoavat vertaistukea omien tunteiden ja ajatusten käsittelyyn ja auttavat ylläpitämään mielen hyvinvointia.
Kirjallisuusterapiaryhmään osallistuvan ei tarvitse olla lahjakas kirjoittaja tai kirjallisuuden asiantuntija. Avoin mieli sekä kiinnostus kirjallisuuden ja kirjoittamisen käyttöön itsetuntemuksen lisääjänä ja muutoksen mahdollistajana riittävät.
Mitä kirjallisuusterapiassa tehdään?
Kirjallisuusterapiaryhmässä luetaan, kirjoitetaan ja keskustellaan ohjatusti. Keskustelun ja kirjoittamisen virikkeenä voidaan käyttää monenlaisia tekstejä, kuten runoja, novelleja ja romaanikatkelmia, lehtitekstejä ja laulunsanoja, mutta myös valokuvia, postikortteja, videoita, elokuvia ja erilaisia esineitä.
Sananhaltijan kirjallisuusterapeuttisissa ryhmissä hyödynnetään kirjallisuusterapian ja omaelämäkerrallisen kirjoittamisen menetelmiä. Näissä ryhmissä luetaan ja kirjoitetaan erilaisia tekstejä ja keskustellaan niiden nostattamista tunteista ja ajatuksista. Kirjoittamisen apuna käytetään erilaisia harjoitteita ja virikkeitä. Tavoitteena voi olla esimerkiksi kehittyminen, voimaantuminen tai uusien näkökulmien löytäminen oman elämän haasteisiin. Usein ryhmissä sukelletaan omiin muistoihin ja omaan henkilöhistoriaan ja tarkastellaan mennyttä elämää, kokemuksia ja esimerkiksi elämän aikana omaksuttuja rooleja. Näin opimme ymmärtämään itseämme ja läheisiämme aiempaa paremmin.
Olennaista kirjallisuusterapeuttisen vuorovaikutuksen onnistumiselle on turvallinen ja luottamuksellinen ilmapiiri. Osallistuja saa aina itse päättää, haluaako pitää kirjoittamansa tekstin itsellään vai haluaako jakaa sen muiden kanssa. Jakamiseen kuitenkin rohkaistaan, ja useimmat osallistujat huomaavat itsekin, että prosessista saa sitä enemmän irti, mitä rennommin siihen suhtautuu ja mitä rohkeammin tekstejään jakaa.
Omien tekstien lukemista ei tarvitse pelätä, sillä niitä ei koskaan arvostella eikä kritisoida. Kaikki ryhmän jäsenet sitoutuvat ensimmäisellä kerralla noudattamaan yhteisiä periaatteita, joita ovat muun muassa keskinäinen kunnioitus, hienotunteisuus, luottamuksellisuus, rakentava vuorovaikutus ja hyväksyntä.
Missä kirjallisuusterapiaa voi opiskella?
Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry on kehittänyt kolmiportaisen opintopolun kirjallisuusterapia-alan osaajaksi.
Kirjallisuusterapia henkilökohtaisen ja oman ammatillisen kasvun välineenä
Kirjallisuusterapiaohjaajakoulutus
Kirjallisuusterapeuttikoulutus
Lisätietoja koulutuksesta löydät yhdistyksen verkkosivuilta.
Lopuksi
Kirjallisuus ja kirjoittaminen ovat voimallisia apuvälineitä itsetuntemuksen kehittämiseen ja mielen hyvinvoinnin tukemiseen.
Kirjallisuusterapia tarjoaa voimavaroja arkeen, työkaluja ihmisten väliseen kanssakäymiseen ja välineitä vaikeiden elämänkokemusten käsittelyyn. Kirjallisuusterapia näkee ihmisen kokonaisuutena, pääsee ihon alle ja koskettelee ihmisen syvimpiä tuntoja. Se auttaa tunnistamaan ja sanoittamaan omia tunteita ja ajatuksia ja johdattelee niiden juurisyiden äärelle ainutlaatuisella tavalla.
Lähteet
Ihanus, Juhani: Toinen. Kirjoituksia psyykestä, halusta ja taiteista. Gaudeamus 1995.
Ihanus, Juhani (toim.): Sanat että hoitaisimme: terapeuttinen kirjoittaminen. Duodecim 2009.
McCarty Hynes, Arlene. & Hynes-Berry, Mary: Biblio/Poetry Therapy. The Interactive Process: A Handbook. Third edition. North Star Press 2012.
Mäki, Silja & Linnainmaa, Terhikki (toim.): Hoitavat sanat: opas kirjallisuusterapiaan. Duodecim 2008.
Pennebaker, James W. & Smythe, Joshua M.: Opening Up by Writing It Down, Third Edition: How Expressive Writing Improves Health and Eases Emotional Pain. Guilford Press 2016.
Reiter, Sherry et al. Writing Away the Demons: Stories of Creative Coping Through Transformative Writing. North Star Press 2009.